Itäsuomalaiset radioharrastajien kesäpäivät järjestettiin 13.-15.6.2025
Garde-Party ry:n radiokerho OH8G, järjesti Itäsuomalaiset radioharrastajien kesäpäivät Vaarantalolla Paltamon Vaarankylällä. Tapahtumaan osallistui radioharrastajia pääosin vanhan Oulun läänin alueelta ja Pohjois-Karjalasta sekä Pohjois-Savosta. Osallistujia oli yli 60.



Varsinaisena tapahtumapäivänä tapahtumassa järjestettiin kolme luentoa. Ensimmäisen luennon aiheena oli Kajaanin tuleva DMR-toistin ja yleisesti DMR-teknologiasta. DMR-luennon piti Veijo Arponen, radioamatöörikutsultaan OH4VA. LoRa-radioyhteyksistä luentoa piti etänä Tomi Tikkanen, OH4MS. Luento sisälsi tietoa LoRa-radioyhteyksistä, niissä käytettävästä teknologiasta ja esimerkkejä alueellisesta kattavuudesta Oulun seudulla sekä laitteistojen kustannuksista. Päivän viimeisen luennon piti Arto Moilanen, OH8GNZ ja aiheena oli Kyläradiot. Luento keskittyi Kyläradiotoimintaan ja sen taustoihin yleisesti sekä Kyläradiotoimintaan Kainuun näkökulmasta sisältäen tietoa myös alueellisista haasteista viestiyhteyksien järjestämiseen liittyen. Luennot keräsivät kymmeniä kuuntelijoita mielenkiintoisten aiheiden ääreen.

Tapahtumassa järjestettiin perinteiseen tapaan rompetori, jossa tavara vaihtoi omistajaa ilmaiseksi tai pienellä hinnalla. Tarjolla oli erilaisia radioaiheisia tavaroita aina vanhoista mopperadioista tuoreempaan radiokalustoon. Erilaiset kaapelit, antennit ja antennitarvikkeet vaihtoivat myös omistajaa. Rompetori keräsi kymmeniä osallistujia peräkärryjen ja autojen peräkonttien ympärille.
Ohjelmarikkaan päivän päätti arvonta. Arvonnassa pääpalkintona oli kaksi Motorolan VHF / UHF radiota, jotka arvontaan palkinnoiksi lahjoitti Veijo, OH4VA. Toinen radioista menikin tuoreelle uudelle radioamatöörille, jolta ei vielä kotoa löytynyt pöytäradiota. Muina palkintoina oli erilaisia radioaiheisia tavaroita, laukkuja ja Baits Oy:n lahjottamia kalastustarvikkeita.

Varsinaisen järjestetyn toiminnan lisäksi tapahtumassa radioharrastajat kohtasivat toisiaan, vaihtoivat kuulumisia ja ideoita. Iltaisin saunottiin. Suunniteltiinpa tapahtumassa joitain yhteisprojekteja ja opittiin uutta mm. pienimuotoisen antennipajan muodossa, joka pistettiin pystyyn nopeasti kävijöiden toiveesta.
Vaarantalo tapahtumapaikkana tarjosi erinomaiset puitteet tapahtumalle tilojen, majoituksen ja ruokailujen osalta. Samaan aikaan tapahtumapaikalla oli myös muuta toimintaa, kun Vaarankylän kyläyhdistys järjesti Avoimet kylät-tapahtuman, jossa mm. keitettiin punamultamaalia.
73 de Arto, OH8GNZ
Kuvat: Jussi Sirviö, OH8DIT