Kilpailuraportti: Pääsisäismittelö 2020

Perinteisiä Pääsiäislaneja on järjestetty yli 15 vuoden ajan. Lanien ohjelmaan on varsinkin viime vuosina kuulunut pienimuotoiset peliturnaukset. Peleinä ovat toimineet CS:GO ja ProPilkki. Aikaisemmin lanit olivat lähinnä tilaisuus, jonne kukin toi oman tietokoneensa ja tuli pelaamaan sekä pitämään hauskaa muiden samanhenkisten nuorten kanssa. Mitään varsinaisia turnauksia ei välttämättä järjestetty.

Tänä vuonna koronavirustilanteesta johtuen jouduimme perumaan perinteiset lanit. Järjestäjien kesken käydyn keskustelun jälkeen päädyimme nopealla aikataululla, reilussa viikossa, pistämään pystyyn online-turnaukset molempiin peleihin. Tapahtuman markkinointiin ei siis jäänyt liikaa aikaa.

Pääsiäismittelö alkoi perjantaina kuuden maissa kymmenen joukkueen kesken CS:GO turnauksen ensimmäisillä kierroksilla. Pelimuodoksi oli valittu Double-Elimination, jossa joukkue ei putoa ensimmäisen tappion otettuaan, vaan voi loput peli voittamalla vielä päätyä finaaliin. Tämä on usein koettu Single-Eliminationia mielekkäämmäksi pelaajien kannalta. Toki se on hieman raskaampi turnausjärjestäjän kannalta pelimäärän kasvaessa. Pelit pelattiin ns. bo3:na eli kahden kartan voittaminen vaadittiin pelin voittamiseksi. Tästä tuli jonkun verran pelaajilta palautetta, että miksi alusta asti bo3, mutta päädyimme ratkaisuun sen vuoksi, että tarkoituksena oli järjestää virtuaaliset lanit ja laneillahan tunnetusti pelataan myöhään, ja pelaamisen vuoksihan turnaukseen oli osallistuttu. Monille varsinkin aloitteleville joukkueille tällaiset turnaukset ovat hyviä paikkoja harjoitella sitä, että miten turnauksiin osallistutaan ja sitä kautta saada kilpailukokemusta.

Perjantaina yhdeksän aikaan pelattiin tunnin mittainen pilkkikisa, joka järjestettiin virtuaalisesti talvisella Koivusaaren matalikolla. Kilpailuun osallistui kymmenkunta pilkkijää. Pilkkikisan voitto irtosi reilun kymmenen kilon kalasaaliilla. Voittajaksi kisassa tuli Otto Kyllönen. Hän saa voitostaan itselleen konepaikkalipun GetOnline 2020 -tapahtumaan ja pilkkisetin. ProPilkki turnauksen järjestivät Sami ”acDe” Pyy ja Jani ”MiniBundy” Sirviö.

Osin samanaikaisesti pilkkikisan kanssa jatkui myös CS:GO-turnaus, jonka perjantain pelit päättyivät puoli kolmen aikaan lauantain vastaisena yönä. Seuraavat pelit pelattaisiin onneksi vasta lauantaina iltapäivällä klo 15 alkaen. Tässä vaiheessa allekirjoittanutkin pääsi vihdoinkin nukkumaan.

Lauantaina pelit alkoivat voittajien lohkon finaalilla ja häviäjien lohkon semifinaalilla. Näissä kohtasivat voittajien lohkon puolella joukkueet RODOPUISTO ja marjapuuro sekä häviäjien lohkon puolella Kajjjaani ja kyntta.avi. Voittajien lohkon voittajaksi tiukan kolmen kartan väännön jälkeen selvisi RODOPUISTO, joka jatkoi suoraan illan finaaliin. Sen sijaan tappion kokenut marjapuuro kohtasi häviäjien lohkon semifinaalin voittajan kolmen j:n Kajjjaanin klo 18 häviäjien lohkon finaalissa. Tämän mittelön vei marjapuuro puhtaasti karttavoitoin 2-0 jättäen näin Kajjjaanin turnauksessa kolmanneksi..

Illan finaali pelattiin lauantai-iltana klo 21. Tämä oli myös tämän turnauksen osalta ainut peli, joka lähetettiin myös streamattuna. Finaalin juontajina toimivat Jere ”J-T” Tuominen ja Arto ”kasi” Moilanen, jotka myös järjestivät CS:GO turnauksen. Tälle turnaukselle tyypillisesti reilun vuorokauden aikana oli päätetty, että finaali striimataan ja sama aika käytettiin myös streamin toteutukseen. Streamilähetys oli siihen käytettyyn työmäärään nähden varsin onnistunut. Odotukset katsojamäärän suhteen eivät olleet lähtökohtaisesti markkinointiin nähden kovin korkealla, mutta yhtäaikaisia katsojia lähetyksellä oli parhaimmillaan 66 ja keskimäärin 37. Tämä oli mielestämme erittäin hyvä katsojamäärä turnauksen mittaluokan ja järjestelyjen näkökulmasta katsottuna.

Illan finaali ei valitettavasti ollut niin tiukkaa vääntöä kuin voittajien lohkon finaali oli ollut. Voittajien lohkon finaalin päätyttyä kolmen kartan tiukan väännön jälkeen, päättyi illan finaali suoraan kahdessa kartassa RODOPUISTOn hyväksi tuloksella 2-0 (16-6, 16-6). Karttoina illan finaalissa olivat de_dust2 ja de_mirage. Palkinnoksi turnauksen voittaja saa tiimipaikat vuoden 2020 GetOnline-tapahtumaan. Toiseksi tullut saa GetOnline 2020 -lippalakit.

Kokonaisuudessaan Pääsiäismittelö oli onnistunut virtuaalinen vastine Pääsiäislaneille. Varmasti jotain tämän kaltaista tullaan järjestämään myös jatkossakin saadun kokemuksen perusteella. Turnauksella oli mukavasti seuraajia ja keskustelua lyhyestä markkinoinnista sekä viestinnästä huolimatta. Toivottavasti vastaavaa ei jouduta toteuttamaan toista kertaa koronaviruksen tai muunkaan vastaavan vuoksi, vaan ihan puhtaasti tekemisen ilosta pelaajille. Meillä on nyt hyvä runko tällaiselle toteutukselle, joten tästä on hyvä lähteä kehittämään konseptia eteenpäin.

Kiitoksia kaikille osallistujille ja Pääsiäismittelöä seuranneille!

Pääsiäisterveisin,

Arto ”kasi” Moilanen

garde.fi/paasiaismittelo

Challengermoden turnaussivusto