Garde-Party ry – Jäsenkirje 3 / 2019

Hyvät jäsenet,

Kesä alkaa hiljokseen kääntyä kohti syksyä. Yhdistyksen toiminnassa kesä on näkynyt tavalliseen tapaan hieman hiljaisempana hetkenä ja toimintaa käynnistellään jälleen kesän jäljiltä. Esports valmennustoiminta on ollut käytännössä koko kesän tauolla, mutta sekin käynnistynee uudelleen tässä syksyn aikana. Pääpainoa tullaan siirtämään vähän nuorempaan polveen eli ylä-, ammattikoulun ja lukion ikäluokkiin, mutta ei ole tarkoitus unohtaa vanhempiakaan jäseniä. Mikäli olet kiinnostunut valmennusrinkeihin osallistumisesta, valmentamisesta tai taustalla toimimisesta, ole yhteydessä allekirjoittaneeseen. Myös erilaisia toiveita kannattaa heittää ilmaan, niin katsotaan mihin resurssit riittävät.

Arctic Invitational -liput

Saimme eilen jakoon kaksi kappaletta lippuja (K18) Arctic Invitational -tapahtumaan, joka järjestetään Hartwall Arenalla 14.9.2019. Näitä lippuja voi tiedustella tänään 11.9. klo 21 mennessä allekirjoittaneelta. Mikäli halukkaita on enemmän kuin lippuja, arvomme lippujen saajat.

GetOnline 2019

GetOnline 2019 tulee tavalliseen tapaan koulujen syyslomalla. Tapahtumassa on 246 konepaikkaa, joista 70 on aikaisempien vuosien tapaan tiimipaikkoja. Yhdistyksen jäsenet saavat alennusta paikoista, joten olkaa yhteydessä Sami Pyyhyn (acde tai sami.pyy (at) garde.fi) ennen lipunmyyynnin alkamista saadaksesi lisäohjeita. Lisätietoa tapahtumasta: http://www.getonline-lan.net/.

Mukaan tekemään? Tekijätiimiin mahtuu vielä lisää porukkaa, joten jos olet kiinnostunut järjestämään tapahtumaa, niin otathan yhteyttä. Helpoin tapa on laittaa sähköpostia osoitteeseen gol-rekry (at) garde.fi. Erityisesti järjestyksenvalvojille ja turnausjärjestäjille on tarvetta, mutta myös muita tehtäviä on vielä vapaana.

Ulkonäköuudistus

Yhdistyksen ulkonäköuudistus on edennyt siihen vaiheeseen, että seuraavana alamme suunnittelemaan yhdistykselle uusia asusteita ja sivustoa. Banderollit ja ständit on jo uudistettu ja niistä löytyy kuvia mm. yhdistyksen instagramista. Käythän tykkäämässä yhdistyksen postauksia sosiaalisen median kanavissamme. Ne löytyy @GardePartyRy :llä Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Joululanit

Pieni ennakkotiedote jo Joululaneista. Aikaisempien vuosien tapaan joulun väliviikolla 26.-29.12. tullaan järjestämään Joululanit. Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan sen järjestelyihin, olethan yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Yhdistyksen tilat

Yhdistyksen tiloilla on kevään ilmoituksen mukaisesti nyt 10 pelikonetta käytössä. Tarkoitus olisi myös tehdä konsolipelinurkkaus, jossa pelikonsolit olisivat mahdollisimman nopeasti käytettävissä rallituoleineen. Yhdistyksen jäsenillehän esim. peliviikonlopun järjestäminen on maksutonta ja muille 5€ / osallistuja / kerta. Ei muuta kuin aktiivisesti käyttämään.

Hyvää syksyä ja golin odotusta kaikille!

Garde-Party ry:n hallituksen puolesta,

Arto Moilanen
puheenjohtaja